Järvilakeuden kansalaisopisto | toimisto puh. 050 4711 555 tai 050 4700 583

Koko kansa kansalaisopistoon!

Ensimmäiset kansalaisopistot perustettiin Suomeen 120 vuotta sitten. Nimellä haluttiin kertoa, että toiminta oli avointa kaikille kansalaisille.

– Edelleenkään opiskelu ei edellytä koulutustaustaa. Kynnys opiskelemiseen ja harrastamiseen on alusta saakka pidetty matalana, sanoo Järvilakeuden kansalaisopiston rehtori Leea Keto.

Uuden harrastuskauden ohjelma jaetaan toimialueen koteihin 15.8. paikkeilla. Sitä on saatavilla myös toimistoilta ja alueen kirjastoista, ja sähköinen versio löytyy kotisivulta jarvilakeus.fi.

Kurssitoiveiden määrä on ollut ilahduttavan suuri, eikä kaikkia toiveita pystytä yhden lukuvuoden aikana toteuttamaan.

-Kannattaa kuitenkin esittää toivomuksia, Leea Keto kannustaa, sillä kursseja voidaan hyvin ottaa ohjelmaan myös kesken lukuvuotta taikka kevätkaudella. Opisto lähtee mielellään mukaan myös yhteistyökumppaniksi koulutusten, luentojen taikka opintomatkojen järjestämisessä.

Kokoa vähintään seitsemän henkilön ryhmä ja ota yhteyttä opistolle, niin opisto pyrkii järjestämään opettajan ja tilat.

Kansalaisopiston kurssimaksut on pyritty pitämään kohtuullisina. Ne saattavat silti olla esteenä osallistumiselle. Järvilakeuden kansalaisopisto on yhdessä muiden toimijoiden kanssa lähdössä mukaan Kaikukortti-kokeiluun, jossa kortin haltija voi osallistua maksutta kursseille. Kortin saaminen edellyttää asiakkuutta johonkin kortteja jakavaan tahoon kuten sosiaalitoimeen tai seurakunnan diakoniatyöhön. Kokeilu kestää vuoden 2020 loppuun saakka ja sen aikana haetaan kokemuksia mahdollista jatkoa varten.

Yhteistyötä kuntien sosiaali- ja terveystoimen kanssa on muutenkin lisätty, ja osaa kurssimaksuista voidaan jälleen alentaa Opetushallituksen opintosetelirahoituksen myötä. Uutuutena käyttöön otettava liikuntapassi antaa esimerkiksi vuorotyöläisille paremman mahdollisuuden kunnon kohottamiseen.

Perhesirkukseen voi tulla mukaan koko perheen voimin. Perheitä sekä lapsia ja nuoria liikuttavaa toimintaa on ohjelmassa aikaisempaa enemmän: teatteritaiteen perusopetus käynnistyy ja pitkästä aikaa lapsille on tarjolla myös tanssia. Vauvat voivat osallistua värikylpyyn ja taitoluisteluun voi paneutua jo syyskuussa. Lyhytkursseilla voi opetella vaikkapa kampauksen ja letin tekemistä tai naamiaisasun tuunausta. Tubettamiseen, instagramin käyttöön ja mainosten tekemiseen pääsee niihinkin tutustumaan muutaman illan aikana. Kevätkaudella on uutuuskurssina tarjolla kiinan kieli, joka sopii myös lukiolaisille.

– Tutustu tarjontaan ja lähde rohkeasti mukaan yli kunta- ja kylärajojen, Keto kannustaa.

Kansalaisopiston harrastustarjonta kattaa kaikki ikäluokat. Uutuutena käynnistyy teatteritaiteen perusopetus ja pitkästä aikaa lapsille on myös tanssia. Kuva Samuli Koivusalo.

Jaa uutinen somessa

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest
Scroll to Top