Järvilakeuden kansalaisopiston kannatusyhdistyksen kokous pidettiin 26.4. RoadHousessa Kauhavan Alahärmässä. Paikalla oli 15 kuntien kokoukseen nimeämää edustajaa. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2022 toimintakertomus ja tilinpäätös.
Opiskelijat palasivat ilahduttavasti takaisin opistoon koronavuosien notkahduksen jälkeen: Opiskelijoita oli yhteen kertaan laskettuna 3884 ja kursseille tai luennoille osallistumisia kertyi peräti 8703. Opiskelijoissa oli kuluneena vuotena mukana myös Ukrainasta tulleita pakolaisia. Eniten opetustunteja ja opiskelijoita kertyi aikaisempien vuosien tapaan liikunta- ja tanssikursseille.
Kahden tappiollisen toimintavuoden jälkeen tilinpäätös oli positiivinen, mitä selittää osaltaan kurssimaksutuottojen palautuminen koronaa edeltäneelle tasolle. Kurssimaksuilla katetaan kuitenkin edelleen vain pieni osuus kuluista, eli noin 15 prosenttia. Perustoimintaa tukee laaja hanketoiminta, joka osaltaan kasvattaa liikevaihtoa. Liikevaihto oli toimintavuotena 1 263 414 euroa, eli 150 786 euroa edellisvuotta enemmän. Suurin osa menoista eli 77 prosenttia oli palkka- ja matkakustannuksia. Opisto onkin alueellisesti merkittävä työllistäjä joko osa-aikaisesti tai päätoimisesti, sillä kaikkineen palkkoja maksettiin toimintavuotena yli sadalle henkilölle.