Kauhavalaisten nuorten taidenäyttely ”Littiää ja mettää” on esillä Kauhavan KAARI-galleriassa 8.2.-1.3.2019. Järvilakeuden kansalaisopiston eri toimijoiden kanssa toteuttamista yhteistyöprojekteista se on erityisen hyvä esimerkki.
Kurssi ja sen tuotoksena syntynyt taidenäyttely ovat osa Kauhavan kaupungin 10-vuotisjuhlaohjelmaa ja sen tavoitteena on tuoda kauhavalaisen nuorten ääni kuuluviin taiteen keinoin. Kokonaisuutta ovat toteuttamassa myös Kauhavan kulttuuripalvelut ja Etsivä nuorisotyö.
Taidekurssia ohjasi kuvataideterapeutti Regina Ketomäki, joka kertoo seuraavaa: ”Kurssin taiteellista tuotantoa taustoittaa nuorten oma kokemusmaailma. Perinteisistä tai klassisista aihepiireistä poiketen olen ohjaajana halunnut tutustuttaa nuoria tunteiden, tunnelmien ja kokemusten välittämiseen taiteellisessa tuotoksessaan, perinteisten tai valmiiksi ohjeistettujen aiheiden sijaan. Näin olen pyrkinyt nostamaan esiin vaikutteita kuvataideterapeuttisesta työskentelystä. Kuvataideterapeuttinen työskentely korostaa tunteiden välittymistä kuvien ja symbolien muodossa, esteettisten tavoitteiden jäädessä pienempään rooliin. Tunnelmien, tunteiden ja kokemusten osuutta olemme pyrkineet nostamaan esille yhteisten keskustelujen ja pohdintojen kautta. Teemoiltaan olemme liikkuneet mm. pohdinnoissa, millaista on olla nuori maalla, millaista on olla nuori Kauhavalla? Millaisia tarpeita, odotuksia, tai unelmia elämään tässä elämäntilanteessa liittyy, ja miten esim. kotiseutu osaltaan vastaa näihin odotuksiin. Nuorten työskentelystä nouseekin esiin ”fiilispohjainen” ja irrotteleva tyyli, jonka voi aistia ja nähdä värikylläisinä ja ennakkoluulottomina teoksina. Värit ovatkin olleet selkeästi yksi innoituksen lähde myös tekemisessä itsessään.”
Taidenäyttely ”Littiää ja mettää” avautuu perjantaina 8.2. KAARI galleriassa (Kauhavan pääkirjaston rakennuksessa, auki kirjaston aukioloaikoina) ja siihen voi vapaasti tutustua maaliskuun ensimmäiseen päivään asti. Lämpimästi tervetuloa taidenäyttelyyn!