Järvilakeuden kansalaisopisto | toimisto puh. 050 4711 555 tai 050 4700 583

Syyslomalla kaikille avoin sirkus- ja teatteripäivä

Teatteritaiteen perusopetus käynnistyi vauhdilla syyskuussa. Yhteensä 65 lasta ja nuorta osallistuu kuuteen eri teatteriryhmään eri puolilla Järvilakeuden kansalaisopiston aluetta. Evijärvelle perustettiin suuren kysynnän vuoksi toinenkin ryhmä, ja näin osallistujia saatiin paremmin porrastettua iän mukaan.

Teatteriopettaja Linda Huhtaluhta kertoo, että taiteen perusopetus on lähtenyt upeasti käyntiin ja ryhmät ovat nyt hyvässä ryhmäytymisvaiheessa. Lapset saapuvat iloisin mielin kurssille ja kysyvät jo oven suussa, että ”Näytelläänhän me tänäänkin?”. Siihen Linda vastaa, että totta kai!

Osana taiteen perusopetusta järjestetään jatkossa koulujen loma-aikoina päiväleirejä, joilla syvennetään osaamista jollakin teatterin osa-alueella. Päiväleirit ovat taiteen perusopetuksen oppilaille valinnaisia ja avoimia ihan kaikille asiasta kiinnostuneille.

Maanantaina 14.10. klo 10-16 järjestetään Sirkus- ja teatteripäivä Ylihärmän yläkoululla. Päiväleirillä tutustutaan sirkukseen mm. jonglöörauksen ja akrobatiaharjoitteiden kautta ja tehdään teatteria erityisesti fyysisen ilmaisun näkökulmasta. Päiväleiri on suunnattu 7-12-vuotiaille ja päivän aikana tarjotaan lounas ja välipala. Opettajina toimivat Linda Huhtaluhta (sirkus) ja Maaria Koivula-Talkkari (teatteri) ja leiripäivä toteutetaan yhteistyössä Kauhavan kulttuuripalvelujen kanssa. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet löytyvät täältä.

Tunnelmia Lappajärven Meteoriittiteatterista. Kuva Linda Huhtaluhta.

Jaa uutinen somessa

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest
Scroll to Top