Evijärveläiset Kirsi-Marja ja Juha Perkkalainen ovat Järvilakeuden kansalaisopiston lokakuun kuukauden kurssilaiset. Pariskunta käy kansalaisopiston kursseilla yhdessä ja erikseen.
”Olen ollut mukana Järvilakeuden kansalaisopiston kursseilla useamman kymmenen vuoden aikana. Olen osallistunut paljon erilaisilla liikuntakursseille, kuten ropan rimmaus, pump ja kuntosali. Juha on osallistunut kursseille noin seitsemän vuoden ajan ja käynyt mm. kuntonyrkkeilyssä”, Kirsi-Marja kertoo.
Yhdessä pariskunta on käynyt crosstrainingissa, maastopyöräilykurssilla ja lavatanssikurssilla. Kirsi-Marja on ollut useita vuosia mukana myös Perhonjokilaakson kansalaisopiston pelimanniryhmässä.
”Kursseista saa vaihtelua arkeen, kuntoa, uusia tuttavuuksia ja iloa elämään. Aina kannattaa lähteä, vaikka joskus tekisi mieli vaan laiskotella. On mukava harrastaa yhdessä puolison kanssa”, Perkkalaiset kertovat.
Teksti: Maaria Koivula-Talkkari
Kuva: Pirjo Heino
