Aino Alppinen Helsingistä on Järvilakeuden kansalaisopiston kesäkuun kuukauden kurssilainen.
Aino osallistuu Lappajärven kuvataideleirille tänä kesänä kolmatta kertaa. Kuvan tekeminen on kiinnostanut Ainoa jo pitkään. Hän sai ensimmäisen taideleirikokemuksen Halkosaaressa kuvataideleirillä vuosia sitten. ”Siellä aloin katsella taidetta eri tavalla. Joka päivä oli pätkä teoriaa, jossa opettajat kertoivat tauluista, taiteilijoista ja tekniikoista. Tuntui kuin olisin saanut uuden kielen, joka pikkuhiljaa alkoi avautua minulle.”
Kuvataideleirin viimevuotisesta 50-vuotisjuhlavuodesta lähtien Aino on ollut aktiivisesti mukana myös leirin järjestelyissä. ”Odotan innolla tämän vuoden kuvataideleiriä Taavintuvalla ja Onnintuvalla. Kuvassa näkyy taustalla Taavintuvan luhtirakennus. Siellä ympäristö on tosi maalauksellinen. Kävimme leirin opettajan Elina Förstin (vas.) kanssa tutustumassa Taavintuvan tiloihin, ja ne todettiin hyviksi, ja miljöö ihan loistavaksi”, Aino kertoo. Kuvataideleirille on vielä pari paikkaa vapaana, joten nyt kannattaa kiirehtiä ilmoittautumaan.
”Arjessa tuntuu, että aikaa maalaamiselle ei ole, joten kokonainen kuvan teolle omistettu viikko on luksusta. On aikaa katsella maisemaa, unohtua kuuntelemaan linnunlaulua, uupua kun työ ei tahdo edetä ja iloita pienistä onnistumisista”, Aino kertoo. Kuvataidekurssilaisia yhdistää kiinnostus kuvataiteeseen, ja jos työ ei etene, löytyy aina juttukumppani. Jokainen saa työrauhan, mutta toisaalta samanmielisten kanssa on antoisaa jutella.


”Kurssille tulijat eivät ole kympin tyttöjä kuviksessa. Taideleiriä kannattaa kokeilla iloisen uteliaalla mielellä, vaikka ei olisi ennen edes piirtänyt. Siellä näkee, voisiko taide olla oma juttu. Taiteen tekemisen ohella kurssi opettaa myös ymmärtämään taidetta, ja opettaa kurssilaista taiteen kuluttajana”, Aino kannustaa.