Kansalaisopiston kevään kursseille on ilmoittauduttu aktiivisesti – suosituimpia kursseja ovat olleet jo pitkään keramiikka ja jooga sekä erilaiset liikuntakurssit. Valtaosa kevään kursseista on käynnistynyt, mutta monille ehtii vielä mukaan. Joillekin kursseille on jonoa, mutta kannattaa kuitenkin tiedustella vapaita paikkoja opiston toimistolta! Myös lapsille talviloman aikaan järjestettäville päiväleireille voi jo ilmoittautua. Kevään mittaan ohjelmassa on myös useita luentoja ja opintomatkoja.
Opistotoiminnan 60-vuotisjuhlavuoden merkeissä on tulossa edellisiä vuosia enemmän teatteriesityksiä, joita kannattaa lähteä aikanaan seuraamaan kauempaakin: esityksiä on tulossa ainakin Kortesjärven Ylikylään, Ylihärmään, Evijärvelle, Lappajärven Itäkylään sekä Alahärmään. Tarjolla on myös nuorten teatteriharrastajien esittämänä näytelmä Häräntappoase. Pidemmän tähtäyksen suunnitelmissa on lisäksi musikaali, joka toteutetaan yhteistyössä Härmänmaan musiikkiopiston ja Järvilakeuden kansalaisopiston taiteen perusopetuksen oppilaiden kanssa.