
Olen Merja, elämän ikuinen ihmettelijä. Asustelen Kauhavan Karjanlahdessa, Koskirannan maatilalla puolison, kissojen ja kanojen kanssa. Elämäni maalla on hyvää elämää.
Olen työskennellyt 12 vuotta Järvilakeuden kansalaisopistolla hatha- ja yinjoogaopettajana sekä rentoutusohjaajana. Painotan jooganopetuksessani erityisesti palauttavan liikkeen, läsnäolon ja hengityksen tasapainottavaa voimaa. Joogaharjoitus on tärkeä pysähdys oman kehon ja mielen äärelle. On myös tärkeää oppia kuuntelemaan ja kunnioittamaan oman kehon viisautta.
Erilaisille rentoutushetkille on tarvetta tässä hektisessä nykymaailmassa. Liitän rentoustushetkiin usein myös meditatiivisia soittimia rauhoittamaan mielen jatkuvaa virtaa. En koskaan väsy ihastelemaan joogasaliin laskeutuvaa rauhaa tunnin alkaessa tai levollisia ihmisolentojen kasvoja harjoituksen päättyessä.
Tällä hetkellä minua puhuttelevat hyvinvointiin keskittyvät lyhytkurssit. Näiden päivän mittaisten kurssien aikana on mahdollisuus sukeltaa syvemmälle aihealueeseen. Olen myös löytänyt uutta intoa opettajuuteeni lyhytkurssien ansiosta. Löydän suunnatonta iloa siitä, että voin opettaa vaikeaselkoisiakin asioita kansantajuisesti ja helposti lähestyttävästi. Unelmakurssini sisältäisi tuttuja ainesosia, eli rentoutumista, hengitysharjoituksia, joogaa, kiinalaista lääketiedettä ja tietenkin leppoista sekä hauskaa yhdessäoloa.

Jooga on elämäntapani ja rakas harrastukseni. Pyrin osallistumaan etäjoogatunneille säännöllisesti ja pysähtymään päivittäin jooga- ja meditaatioharjoituksen äärelle. Luonto on voimavarani ja vietän suuren osan vapaa-ajastani luonnon äärellä, luontoa hoitaen ja luonnon hoitaessa minua. Puutarhakausi on aluillaan ja odotan jo innolla, että pääsen pian taas iskemään kädet kotitilamme multaan! Kesällä huopatossut vaihtuvat jälleen bensalenkkareihin ja vietän aikaa harrasteautojen parissa cruisaillen ja ajoneuvotapahtumista nautiskellen.
Voisin sanoa olevani elämäntapaopiskelija ja rinnallani kulkee kokoajan lyhyempiä tai pidempiä koulutuksia. Useimmiten koulutukset liittyvät jollain tavalla ihmisen hyvinvointiin, mutta toisinaan on tarpeellista herätellä omaa luovuutta myös kädentaitojen kautta. Viimeisimpänä olen opetellut soittamaan polkuharmoonia omaksi ilokseni.
Kiitos vielä jokaiselle ihanalle joogille kuluneesta lukuvuodesta! On ollut ihanaa jakaa harjoitus kanssanne ja nähdään taas matolla, kun aika koittaa. ❤️
Kuvat: Pirjo Heino