Järvilakeuden kansalaisopisto | toimisto puh. 050 4711 555 tai 050 4700 583

Maaliskuun kuukauden kurssilainen: Mari Rintanen

Mari Rintanen

Mari Rintanen Alahärmästä on Järvilakeuden kansalaisopiston kuukauden kurssilainen.

Marin kurssit kansalaisopistossa ovat aina painottuneet musiikkiin. Tällä hetkellä Mari on mukana Alahärmän pelimanneissa, Tanssimusiikkiorkesteri Orbitissa ja syksyllä Ylihärmässä käynnistyneessä lauluyhtyeessä. Lisäksi hän käy kevyen musiikin laulutunneilla.

”1980-luvun alussa sain ensikosketuksen harmonikkaan Kullervo Jylhän vetämissä Alahärmän pelimanneissa. Jatkoin soittamista musiikkiopistossa, jonka jälkeen soittoharrastuksessa oli muutaman vuoden tauko, kun sain lapsia. 2000-luvun alussa totesin, että tarvitsen pikkulapsiarjen vastapainoksi oman jutun. Siitä asti olen ollut taas mukana Alahärmän pelimanneissa”, Mari kertoo.

Mari on vuosien aikana ollut mukana myös Kauhavan ja Kortesjärven pelimanneissa sekä Kauhavalla kokoontuneessa harmonikkapiirissä.

Esa Rintamäki on opettanut Maria vuosien ajan eri ryhmissä. ”Nyt kun mietin, niin olen oppinut Esalta todella paljon esimerkiksi musiikin teoriasta, mutta oppiminen on tapahtunut oikeastaan salaa – soittamisen ilo on koko ajan se pääasia”, Mari Kertoo. Yhtyeillä on ollut vuosien aikana myös paljon konsertteja ja esiintymismahdollisuuksia.

Laulutuntien aloitus viime syksynä jännitti Maria kovasti etukäteen, samoin aikanaan soittoharrastuksen jatkaminen Alahärmän pelimanneissa. ”Aivan turhaan jännitin – laulupelkonikin hälveni saman tien!”

Mari kannustaa muitakin tulemaan rohkeasti mukaan musiikin kursseille. ”Kynnys on matala ja uusia soittajia toivotaan kovasti mukaan erityisesti pelimanniryhmiin.”

Jaa uutinen somessa

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest
Scroll to Top