Järvilakeuden kansalaisopisto | toimisto puh. 050 4711 555 tai 050 4700 583

Kuntoloikka

Kuvassa kuntoloikan erilaiset edistymisportaat.
Kuntoloikan aikataulu. Kuntoloikka alkaa syksyllä 2020 ja tulosten raportointi on syksyllä 2022

Kuntoloikka kannustaa kaikkia!

Hankkeen päätavoitteena on alueen asukkaiden fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen sekä sairauksien ennaltaehkäisy liikunnan tuottamien terveyshyötyjen avulla. Toinen tärkeä tavoite on uusien palvelumuotojen kehittäminen sekä niiden myötä palvelujen saavutettavuuden ja tavoittavuuden paraneminen, mikä osaltaan lisää kuntien elinvoimaa ja vetovoimaa.

Keskeistä on eri toimijoiden kuten yhdistysten, yrittäjien, kuntien liikuntapalveluiden ja kansalaisopiston välisen yhteistoiminnan kehittäminen. Jotta tarjonta saadaan kohtaamaan kysyntä, on toimijoiden tehtävä entistä enemmän yhteistyötä päällekkäisyyksin ja pirstaleisuuden torjumiseksi.

Yhteistyöllä voidaan vaikuttaa myös kysynnän kasvattamiseen niin, että palvelut tavoittavat uusiakin käyttäjäryhmiä. Hankkeen tavoitteena on poistaa päällekkäisyyksiä ja lisätä aitoa yhteistyötä, josta kaikki toimijat hyötyvät.

Hankkeella halutaan tavoittaa myös ne ihmiset, jotka eivät muuten liikkuisi. Tavoitteena on motivoida heitä liikkumaan ja sen kautta parantamaan terveyttään sekä löytämään liikunnan ilo. Tärkeää on myös huomioida ne kuntalaiset, joiden osallistumattomuuden syynä ovat esteettömyyden tai saavutettavuuden ongelmat. Näihin liikkumista ehkäiseviin asioihin pyritään löytämään ratkaisuja.

Vähän liikkuvien ohella tavoitteena on luoda liikuntaan liittyviä vetovoimaisia palveluja myös uusille kohderyhmille kuten osa-aika-asukkaille ja matkailijoille. Näin liikuntatilat ja -alueet saadaan paremmin hyötykäyttöön, jolloin kylien, yhdistysten ja yritysten liikuntatiloille avautuu lisää mahdollisuuksia.

Hankkeen tavoitteena on myös löytää uusia liikuttamisen keinoja ja yksi keino on virtuaalisuuden hyödyntäminen. Keväällä 2021 käynnistetäänkin testiryhmiä eri puolilla hankealuetta. Näissä ryhmissä ohjaaja käy vuoroviikoin ja muihin paikkoihin jumppa lähetetään virtuaalisesti. Testiryhmät ovat suunnattu eläkeikäisille ja kaikki kiinnostuneet otetaan avosylin mukaan.

kuntoloikka hankkeen logo

Ota yhteyttä

Maria Haanpää
puh. 050 336 0477
sähköposti:
maria.haanpaa@jarvilakeus.fi

Maria Haanpää
Kuvassa kuusi kylien kuntoloikkaa, alahärmän kylät 6.10, evijärven kylät 20.10, kauhavan kylät 27.10, kortesjärven kylät 3.11, lappajärven kylät 17.11, ylihärmän kylät 24.11. Kylissä otetaan mittaa kolmen lajin leikkimielisessä kisassa. Kuvassa logot yhteistyökumppaneista.

Jaa uutinen somessa

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest
Scroll to Top